Kampuselämä on oikeastaan tosi kivaa. Täällä on niin yhteisöllinen tunnelma riippumatta siitä, missä päin kampusta olet. Tuntemattomat vastaantulijat saattavat hymyillä ja tervehtiä ihan huvikseen. Ihmiset ovat muutenkin kovin ystävällisiä ja kohteliaita. Ovia avataan hymyillen ja jäädään jopa odottamaan, että juokset kymmenen metrin päästä ovelle. Kellään ei tunnu olevan täällä samalla tavalla kiire kuin esim. Helsingissä. Kaupunkia ja kampusta ei tosin voi suoraan vertailla keskenään erilaisten elementtien vuoksi. Voi olla äärettömän mielenkiintoista nähdä millainen vilske esim. Atlantassa, Nashvillessa, Chicagossa tai New Yorkissa on.
W.T.Young Library eli kampuksen pääkirjasto.
Ruuhkaa täällä kampuksella kyllä on. Tuntien loputtua kampuksen kävelykadut täyttyvät ihmisistä, jotka vaihtavat rakennusta tuntien välillä. Tauko on aina kymmenen minuuttia, joka ei ole kauhean paljon, joten monet odottavatkin jo tunnin päättymistä luokkahuoneen oven ulkopuolella ja rynnivät sitten sisälle saamaan hyvät istuinpaikat. Pulpetit ovat suunnilleen kaikkialla yksinistuttavia (muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta) ja joissakin luokissa on leffoista ja tv-sarjoista tuttuja pöytä-tuoli-yhdistelmiä, jotka siis ovat pysyvästi kiinni toisissaan. Itse en pidä niistä erityisemmin, koska istuma-asennon vaihtaminen on niissä haastavaa. Juuri eilen olin antropologian luokassa, jossa pulpetit olivat tällaisia yhdistelmiä. Mietin aikani kuluksi jossain vaiheessa, miten hieman isompi ihminen edes mahtuu tuoliin, koska tuolin ja pöydän välillä ei oikeasti ole kovinkaan paljon ylimääräistä tilaa.
Tunnit kestävät yleensä 50 minuuttia, mikä on tosi vähän verrattuna Helsingin yliopistossa tottumaani 90 minuuttiin. Opettajat ovat kylläkin kovin tehokkaita opettamisessa, joten koko ajan saa olla valppaana. Opetusmetodit vaan ovat hieman erilaiset suomalaiseen tyyliin verrattuna. Tunnit ovat monesti keskustelullisia ja opettajat käyttävät useaa kirjaa opetusmateriaalinaan. Kirjat ovat monesti kovin kaunokirjallisia ja siksi hämmästyin hieman yhdellä tunnilla, kun opettajan ensimmäinen kysymys lukuläksystä oli: "Millä tyylillä kirja on kirjoitettu?". Hetken minulla kävi mielessä, olenko oikeasti mantsantunnilla vai jossain kirjallisuuden kurssilla. Lukujärjestyksessäni minulla on kolme mantsankurssia, yksi antropologian kurssi, yksi University of Kentuckyn oma tutustumiskurssi sekä urheilukurssi, jossa on tarkoituksena treenata puolimaratonin juoksua.
Täällä kirjoitellaan paljon esseitä ja lukuläksyihin perustuvia papereita. Deadline on määritelty hyvin tiukkaan, mutta jos kysyy opettajalta muutaman tunnin extra-aikaa palauttamiseen, saa sen luultavasti melko helposti (varsinkin jos sanoo, että on vaihtari ;) ). Kaikki tehtävät palautetaan paperiversioina ja tulostimia on erinäisissä paikoissa kampuksella. Itse olen löytänyt vain kirjaston ja taloustieteiden rakennuksen tietokoneluokan tulostimia, joten täytyy käydä etsimässä, josko tietokoneita olisi lisää jossakin. Moniväristen tulosteiden tulostaminen maksaa hieman enemmän kuin mustavalkoisten tulosteiden; mustavalkoinen tuloste taitaa olla $ 0,12/paperi. Tulostaminen itsessään on oikein hauska operaatio. Ensin painat tietokoneella tulosta nappulaa, sitten kävelet tulostimen luo (itse olen kävellyt aina lähimmälle tulostimelle, mutta esim. kirjastossa voi varmaankin tulostaa mistä vaan saman kerroksen tulostimista) ja jäät ihmettelemään kosketusnäyttöä. Ensin pitää valita, printataanko vai kopioidaanko, minkä jälkeen näytät opiskelijakorttiasi samalla tavalla kuin kaupan kassalla, kun plussakorttisi vedetään koneen läpi. Sitten etsit oman tietokoneesi/ tiedoston, jota olet tulostamassa tai muuten vaan yrität tunnistaa kymmenistä muista tulostusta vailla olevista nimimerkeistä omasi. Tämä on koko homman vaikein osa, koska et välttämättä tiedä millä nimellä oma tiedostosi on tulostinpalvelussa. Sitten kun oma tiedosto on löytynyt, painat vain print, ja kohta kone tulostaa sen.
Asun kampuksella yhdessä lukuisista kampusasuntoloista. Ensimmäisen vuoden opiskelijoille suositellaan vahvasti kampusasumista ainakin ensimmäisenä opiskeluvuonna, jotta yliopisto-opiskelun rytmi tulee tutuksi ja sosiaalinen verkosto kasvaa. USA:ssa kavereiden saaminen onkin todella tärkeää yliopistossa, jos aikoo pärjätä esim. työelämässä tai ihan vain kursseilla, koska kurssikavereilta voi aina kysyä neuvoa tiukkoihin esseekysymyksiin jne.
Smith Hall, pääsisäänkäynti. Meidän pitää näyttää opiskelijakorttia päästäksemme sisälle.
Smith Hall vähän kauempaa. Asuntola on kolmikerroksinen, rivitalotyylinen rakennus.
Asun siis Smith Hall nimisessä asuntolassa. Talossa on kolme kerrosta ja jokainen kerros on jaettu tyttöjen ja poikien käytäviin. Huoneita kutsutaan sviiteiksi, koska jaamme vessan ja suihkun yhdessä toisen huoneen asukkaiden kanssa. Yhdessä huoneessa on aina kaksi asukasta paitsi asuntolavastaavien (Resident Advisor) huoneissa, joissa asuu vain yksi henkilö. Asuntolavastaavat ovat tavallisia opiskelijoita, mutta he vain työskentelevät opiskelun ohella aina välillä respassa ulko-oven vieressä. Asunnon alakerrassa on oleskelutila, joka muistuttaa hieman olohuonetta. Siellä talon asukkaat monesti hengaavat, viettävät aikaa ja odottavat kavereita, jos tarkoituksena on lähteä jonnekin. Asuntola on monien muualla asuvien mielestä paras, koska huoneet ovat niin isoja ja "sviittejä", sisustus on kiva, ihmiset mukavia ja ilmapiiri hyvin kansainvälinen. Asuntolassa asuu paljon ulkomaalaisia kuten vaihtareita tai ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita. Ehdottomasti enemmistö asuntolassa asuvista ulkomaalaisista on kiinalaisten ryhmä, sillä heitä on varmaankin parikymmentä, jollei enemmänkin. Toiseksi eniten vaihtareita on varmaankin Saksasta, vaikkakaan heistä ei Smith Hallissa asu yksikään. Monet heistä ovat maisteriopiskelijoita ja heidät on sijoitettu joko viereiseen Cooperstownin yksikköön tai saksalaistaloon kampuksen toiseen päähän.
Smith Hall sijaitsee kaiketi eteläisessä osassa kampusta vaikkakin omasta mielestäni se on lähinnä lännessä. Asuntolan lähellä on paljon muita asuntoloita: ainakin Cooperstownin seitsemän talon rykelmä, Kirwan-asuntolat (2kpl) ja Kirwan-torni, jossa huoneet ovat kuulemma todella pieniä ja näyttävät vankiselleiltä, Blanding-torni sekä Baldwin Hall ja Ingels Hall. Smith Hall on kansainvälisyytensä vuoksi todella kiva asuntola, mutta koska talo on täynnä suoraan lukiosta tulleita opiskelijoita, tulee itselle aina välillä hieman vanha olo, kun olen monia asukkaita viisi vuotta vanhempi. Ja tietenkin minua luullaan aina 18-vuotiaaksi. :D Onneksi kiinalainen huonetoverini on suunnilleen saman ikäinen kanssani.
Koska asun Smith Hallissa, minun kuuluu hommata meal plan eli ateriapalvelu. Tämä sisältyy minun yliopistolle maksamaani maksuun. Saan joka viikko 5 ateriaa, jotka maksan opiskelijakortillani aina, kun menen ruokalaan syömään. Jos olen jo kuluttanut ateriani, käytän opiskelijakorttini Flex dollareita, joita on automaattisesti kortillani $ 300. Aterioita saa käyttää vain tietyissä ruokaloissa, jotka ovat puffettityylisiä. Tarjolla on aina burgereita, ranskiksia, pizzaa, italialaista, aasialaista, uppopaistettua, grillattua, salaatta, pastaa, normaalia kastiketta, ainakin välillä kalaa ja tietenkin jälkkäriksi jätskiä ( + erilaisia kastikkeita ja strösseleitä), keksejä, kakkuja ja leivoksia. Leipää ei täällä juurikaan syödä, eikä se kuulukaan ateriaan. Juotavaa otetaan automaateista ja hintaan kuuluu rajaton mukintäyttö. Juomavalikoimana on kaiken maailman limuja, kokiksesta paikalliseen ale8- virvoitusjuomaan, sekä vettä ja teetä. En itse asiassa tiedä saako ruokaloista ollenkaan maitoa. Jos saa, niin se on varmaankin melko makeaa suomalaisen suuhun. Lopuksi voi tietenkin ottaa kahvia, teetä tai kaakaota. Muutama päivä sitten tein oman sekoituksen ruokalassa. Otin puolimukillista kaakaota ja pursotin sekaan vaniljapehmistä. Maku oli taivaallinen. :P
Ilmaista ruokaa K Week -tapahtumassa. K Week oli 9 päivää kestävä yliopiston esittelyviikko, jonka aikana eri tahot ja toimijat esiintyivät tai esittelivät toimintaansa. Me osallistuimme tapahtumiin innolla ja kolusimme kaikki mahdolliset paikat, joissa sai ilmaista ruokaa ja t-paitoja. Tietenkin osallistuimme myös tapahtumiin, joista oli meille hyötyä.
Kaikesta mässäilystä huolimatta tuntuu, että olen menettänyt muutaman kilon. En vain jaksa syödä täällä ollenkaan samalla tavalla kuin Suomessa. Syynä on varmastikin ainakin osittain se, että ruoka on monesti niin rasvaista, että se pitää nälän kauan loitolla. Olin muutama päivä sitten todella onnellinen ruokalassa, kun löysin ihan tavallista lihakastiketta ja uuniperunoita. Tuli niin kovin kotoisa olo kaiken pizzan ja hampurilaisten syömisen jälkeen. Toinen syy syömisen vähentymiseen voi olla se, että täällä on vieläkin hellettä ja hyvin kostea ilma. Joka päivä on yli 30 astetta ja aurinko porottaa monesti täydeltä taivaalta. Olenkin saanut tällä vielä loppukesän rusketuksen. ;) En sitten tiedä kauanko tällainen sää vielä kestää. Kohtahan pitäisi jo alkaa viilentyä, mutta ainakin vielä ensi viikonloppuna olen lämpimässä, sillä lähden pienelle road tripille kolmen kaverin kanssa. Päämääränämme on Atlanta Georgian osavaltiossa.
Lopuksi vielä muutama kuva kampukselta.
Whitehall Classroom Building, tässä rakennuksessa minulla on kaikki mantsankurssit.
Presidentti Mr. Toddin virka-asunto, joka sijaitsee keskellä kampusta. Yliopiston presidentti ei tosin asu vakituisesti tässä rakennuksessa.
Presidentin asunto toiselta puolelta. Opiskelijat saavat muuten oikaista talon pihan läpi.
Bradley Hall. Tämä rakennus tuli ensimmäisinä päivinä tutuksi, koska tämä on kansainvälisten asioiden toimistorakennus. Talon seinillä roikkuu eri maiden lippuja, mutta Suomen lippu ei ole päässyt rivien jatkoksi.
Lauantaina lähdimme aamiaisen jälkeen kohti länsirannikkoa, Meksikonlahden rannalle, koska säätädit varoittelivat kovasta tuulesta Atlantin rannikolla, jolloin emme voisi mennä uimaan ollenkaan. Päätimme siis ajaa autolla länteen muutaman tunnin ja viettää siellä koko päivän. Matka sujui mukavasti musiikkia kuunnellen, maisemia katsellen (näin muuten ensimmäistä kertaa appelsiiniviljelmän moottoritien vieressä) ja postikortteja kirjoitellessa. Rannalle päästyämme totesin Anna Maria Beachin olevan paras ranta, jossa olen koskaan ollut. Hiekka oli niin pehmeää, että voisin verrata sitä vehnäjauhoihojen karkeuteen, vesi oli niin kirkasta, että tuntui kuin olisin ollut tropiikissa, eikä rannalla ollut porukkaa nimeksikään. Lokkeja näkyi tosi paljon sekä myös pelikaaneja, ja vedessä saattoi nähdä muutaman pienen kalaparven. Rannalla lojutessa ja meressä lilluessa tuntui, kuin eläisin kolmatta kesää kuluvan vuoden aikana. Tajusin myös, että ensimmäistä kertaa elämässäni uin avovedessä vielä marraskuussa. 
Sunnuntaina lähdimme takaisin Lexingtoniin kolmen aikaan iltapäivällä. Päätimme kuitenkin käydä vielä ennen lähtöä katsastamassa Orlandon kantakaupungin. Parkkeerasimme auton parkkialueelle 
Sunnuntaina pääsin vierailemaan amerikkalaisessa omakotitalossa. Halusin kaivertaa kurpitsan, joten eräs kaverini tarjoutui viemään minut hänen kotiinsa tekemään kurpitsataidetta sekä antamaan karkkeja lapsille. Matkalla toiselle puolelle Lexingtonia kävimme kaupassa ostamassa isot kurpitsat. Täydellisen kurpitsan valitseminen oli suhteellisen vaikeaa, sillä kurpitsoita oli kaupan edustalla vaikka kuinka paljon. Itse valitsin suhteellisen pyöreän kurpitsan, johon voisin kaivertaa hurjan ilmeen. Kurpitsan kaivertaminen alkoi kurpitsan sisällön putsaamisella. Kurpitsan seinät ovat 3-4 cm paksuja, mutta muutoin sisus on ontto. Sisällä on kuitenkin suuria siemeniä, jotka otimme talteen, jotta voisimme syödä paahdettuja kurpitsansiemeniä. Kun sisus oli tyhjennetty, suunnittelin haluamani kasvot kurpitsalleni, jonka jälkeen sahasin kurpitsanpaloja pois haluamistani kohdista. Kasvot piti suunnitella huolella, koska muutoin ilme olisi kärsinyt ylimääräisistä aukoista, joten suunnitelma oli hyvä tehdä huolella. Olin lopulta tyytyväinen omaan taiteelliseen tuotokseeni, sillä sain aikaiseksi suhteellisen pelottavan näköisen kurpitsan. Illalla söimme vielä erittäin hyvää kurpitsapiirakkaa, joka on kuulemma perinteinen jälkiruoka kiitospäivän aikaan eikä niinkään halloweenina. 
