Joulu kaukana kotoa

Päätin jo ennen vaihtoon lähtöä, etten tulisi kotiin käymään jouluna, koska a) lennot ovat niin kalliita, b) halusin käyttää ajan hyödyksi ja matkustella Amerikan mantereella. Koulu loppui lopputentteihin, jotka pidetään aina lukukauden viimeisellä viikolla. Syyslukukaudella kyseinen viikko oli muistaakseni vk 50. Mulla sattui olemaan neljä koetta ja yhdelle mantsan kurssille piti palauttaa jo edellisellä viikolla luentopäiväkirja. Loppukoeviikolla kampuksella piti olla kaiken maailman tapahtumia, jotta opiskelijat suoriutuisivat mahdollisimman hyvin kokeissaan, mutta toisin kävi. Kampuksen pääkirjasto sekä Ovid's (kampusravintola - mun lemppari) ja Starbucks-kahvila olivat auki joka ikinen päivä 24/7, jotta opiskelijat saisivat tarpeen vaatiessa kofeiinia ja ruokaa aivojen virvoittamiseksi. Kampuksella piti olla myös heti koeviikon alussa su-ma-välisenä yönä Midnight CrunchBrunch, perinteinen yöpalatapahutma, jossa olisi saanut ilmaista naposteltavaa (pizzaa siis) ja t-paidan. CrunchBrunch jouduttiin kuitenkin perumaan huonon ilman vuoksi, mutta onneksi t-paitoja sai seuraavana päivänä yhdessä kampusravintolassa.

Sää oli tosi huono koko koeviikon ajan, ja kaikki manasivatkin sitä. Heti maanantaiaamuna loppukokeet oli peruttu ennen aamukymmentä, koska yöllä satoi lunta/alijäähtynyttä vettä, joka oli vaarallista autoileville opiskelijoille ja professoreille. Minua koko tapahtuma nauratti, koska olin aikaisemmin kuullut juttua koulun ja kokeiden peruuttamisesta, mitä ei tapahdu koskaan. Tämä koeviikko oli varmasti yksi mieleenpainuvimmista koko yliopiston historiassa. Kokeita ei ole vissiin koskaan ennen peruttu huonon sään takia. Minulla olisi ollut marathon(juoksu)-kurssin tentti heti maanantaiaamuna, mutta se peruuntui. Myöhemmin iltapäivällä sain opettajaltani sähköpostin, jossa sanottiin, että koe suoritetaan online-tenttinä vastaamalla kolmeen pieneen esseekysymykseen, jotka lähetetään ohjaajalle sähköpostilla. Koko kurssi oli kuin vitsi, koska me vain juoksimme joka toinen aamu kurssikerralla. Lopuksi meillä kuitenkin oli kirjallinen lopputentti sekä välikoe keskellä lukukautta. Muut tenttini pidettiin normaalisti. Minulla oli yhtenä päivänä kaksi tenttiä, mikä on vissiin ihan normaalia. Jos opiskelijalla on kolme tenttiä samana päivänä, hän voi ymmärtääkseni anoa yhden tentin siirtoa. Minun ei kuitenkaan tarvinnut tehdä niin...en tiedä oliko se onnekseni vai ei. Viimeinen tenttini oli lukukauden viimeisenä päivänä klo 8 aamulla, joten kirjoitettuani tentin, palasin takaisin asuntolaani ja menin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Koko loppupäivä tuntuikin sitten surrealistiselta, koska koulu loppui ja olin täysin sekaisin ajasta. Päivä tuntui ikuisuudelta. :D

Viikonloppu menikin täysin koeviikosta toipumiseen ja ystävän perheen joululounaalle osallistumisessa. He halusivat pitää perheen joululounaan/illallisen jostain syystä viikon etukäteen. Pääsin siis kokemaan amerikkalaisen joululounaan, joka oli samanlainen kiitospäivälounaan kanssa. En oikein saanut nenääni tavallista joulun tuoksua, sillä ruokapöydässä ei tarjottu voimakkaantuoksuisia laatikoita tai graavilohta, joka kuuluu normaalisti aina joulupöydän antimiin. Amerikkalaisessa joulupöydässä ruokalajit olivat samoja kiitospäiväruoan kanssa jälkiruokia lukuun ottamatta. Ruoka on kuitenkin äärettömän hyvää ja jostain syystä se tuntui terveellisemmältä kuin ruoka yleensä tällä mantereella. Erikoista oli myös se, että vaikka perheet eivät siunaa normaalia perhelounasta tai -illallista, he kiittävät jumalaa kiitospäivä- ja jouluaterialla. Koko siunaustilanne kesti ehkä 15-20 sekuntia.

Ennen joulua meillä oli vajaan viikon verran lomaa, jonka aikana professorien piti antaa arvosanat opiskelijoille. Monet odottivat malttamattomina tuloksiaan ja hyppivät sitten onnesta tai surusta maanantaina tai tiistaina, kun kuulivat tulokset. Paras arvosana on A, huonoin D, ja I:llä ei pääse kurssista läpi. Omalla kohdallani arvosanat olivat ihan hyviä: sain monta A:ta, B:n ja yhden C:n, koska en jaksanut panostaa yhteen arkeologian kurssiin täysillä. Olen kuitenkin tyytyväinen tuloksiini. Kaikkein haastavinta tenteissä oli mielestäni monivalintatehtävät, joissa pitää oikeasti osata pikkutarkkoja asioita. Monesti lomaketta täyttäessäni tiesin lukeneeni asian edellisenä iltana muistiinpanoistani, mutta en vain muistanut kumpi jäljelle jääneistä vastausvaihtoehdoista olisi ollut oikea. Monesti vastausvaihtoehdoista pysyi hylkäämään yhden tai kaksi ja jäljelle jäi kaksi järkeenkäyvää vaihtoehtoa.

Muutama päivä ennen joulua pääsin opettamaan dubailaiselle kaverilleni piparkakkujen leipomista. Taikinaa emme ehtineet tehdä itse, joten metsästimme sitä kaupoista. Walmart oli lopulta pelastuksemme ja ostimmekin kaksi pakettia piparitaikinaa. Muotit saimme lainaksi asuntolani yhdeltä työntekijältä. Kuvittelin, että piparkakut olisivat kaikkialla tunnettuja, mutta dubailainen ystäväni, Trudy, tai hänen veljensä Kevin eivät olleet koskaan aikaisemmin maistaneet tai leiponeet kakkuja itse. Itse asiassa piparkakut eivät ole kauhean suosittuja Amerikassakaan, mikä on mielestäni hieman kummallista. Monet amerikkalaiset perheet eivät leivo pipareita jouluna vaan jotain muita sokerikeksejä tai vastaavia. Pipareiden tekeminen oli hieman haasteellista, koska taikina oli melko tahmeaa ja jäi pöytään kiinni vaikka käytin paljon jauhoja. Onnistuimme kuitenkin lopulta varsin hyvin hassujen muottien (pingviinejä, enkeleitä, ohutkaulaisia pipariukkoja, joiden päät irtosivat liiankin helposti...) ja sokerikuorrutteen avulla.

Lomalla ehdin käydä myös Cincinnatissa kaverin kanssa luistelemassa sekä Newport Aquariumissa Kentuckyn ja Ohion rajalla. Akvaario oli tos0i kiva, koska siellä oli kaloja ympäri maailman, sammakoita, kilpikonnia ja muita matelijoita, krokotiili, saukkoja ja muutamia lintuja tropiikista, sekä tietenkin haita. Kaikkein hauskimmat kohteet akvaariossa olivat kala-akvaariot, joista yhdessä eleli kala, joka ui ylösalaisin, sekä meduusaosio, jossa oli tosi paljon erilaisia vedessä lilluvia meduusoja.

Asuntola ja kampus tyhjenivät täysin opiskelijoista joulun aikaan. Ainoat asukkaat olivat vaihto-opiskelijat, kansainväliset opiskelijat sekä asuntoloissa työskentelevät ihmiset. Oma asuntolani tuntuikin varsin mukavalta loman aikana, koska käytävillä ei näkynyt juurikaan ihmisiä ja saimme vallata sohvia ja tv-aulan milloin vain halusimme muutaman kansainvälisen ystäväni kanssa. Joulupyhiksi minut kutsuttiin ystäväni perheen luo. Jouluaattona heillä oli tapana käydä kirkossa, jonne minäkin lähdin mukaan. Tapahtuma oli oikein mukava, tosin hieman tavallisuudesta poikkeava, koska en yleensä käy joulukirkossa. Kirkko oli kuitenkin äärettömän mukava; se oli aika moderni ja suuri, ja itse "jouluhartaus" oli varsin rokahtava ja hilpeä toisin kuin surullinen ja haikea jumalanpalvelus, jonka muistan kouluajoilta. Kirkon jälkeen menimme takaisin ystäväni kotiin ja söimme jouluaterian yhden tuttavaperheen kanssa. Minä tarjosin myös glögiä, jota löysin Cincinnatin valtavankokoisesta kansainvälisestä ruokakaupasta juuri ennen joulua. Amerikkalaiset pitivät juomasta ja minä sain vastaavasti maistaa Eggnogia eli munatotia, joka on maitopohjainen maustettu joulujuoma. Se maistui hieman kummalliselta, mutta hyvältä. Kuvittelin sen kuitenkin olevan lämmintä, sillä se olisi sopinut kylmään jouluun paremmin.

Joulupäivä oli kuin elokuvasta, sillä yöllä satoi paljon lunta ja maa oli täysin valkoinen aamulla. Perheellä oli tapana antaa toisilleen lahjoja joulupäivän aamuna, ja yllätyksekseni myös minä sain joulusukan ensimmäistä kertaa elämässäni. Kävin perheen äidin kanssa joululounaalla samaisessa perheessä, jonka kanssa aterioimme aattona, ja ihmiset olivat kovin kiinnostuneita Suomesta ja suomalaisesta joulusta. Joulusauna ainakin oli kovin erikoinen perinne heille. Vietin vielä yhden yön ystäväni perheessä, sillä heti seuraavana päivänä olin lähdössä omalle matkalleni Washington D.C.:hen, New Yorkiin, Torontoon ja Ottawaan. Perheen äiti lupasi viedä minut Lexingtonin lentokentälle tapaninpäivän aamuna.

Matkalaukku mukaan vaan ja menoksi

Washington D.C.

Tämä joululoma oli joulun tapaan hyvin erikoinen. En yleensäkään matkusta jouluna minnekään, mutta tänä vuonna lähdin katsomaan Lexingtonin kaupungin ulkopuolista Pohjois-Amerikkaa. Lähdin matkaan heti tapaninpäivänä pienen viivästyksen seurauksena. Lentoni oli peruttu, mutta pääsin korvaavalla lennolla Atlantan kautta Washington D.C.:hen tapaamaan vanhempia. Tiedossa oli siis vajaan viikon verran perhelomaa. :D

D.C.:ssä tapasin Valerien, joka on yhden vaihto-opiskelijakaverini kaveri ja töissä kyseisessä kaupungissa. Hän näytti minulle hieman Washingtonia ja selitti metrosysteemin, mikä helpotti minun matkaani melkoisesti. Kävimme myös syömässä Pentagon City Mall:ssa, joka on ostoskeskus Pentagonin lähistöllä. Suunnattoman suuri keskus, kuten kaikki ostoskeskukset tuppaavat tällä mantereella olemaan. Sisälle oli tuotu palmuja samaan tapaan kuin Orlandon lentokentällä Floridassa. Valerie ohjasti minut meidän hotellillekin, mikä oli hyvä juttu, koska en ollut katsonut kartasta tarkkaa majapaikan sijaintia. Tykästyin kovasti hotellihuoneeseen, joka oli jonkin sortin sviitti. Meillä oli iso makuuhuone/olohuone, keittiö, pukuhuone ja kylpyhuone. Huone ei ollut erityisen äänieristetty, mutta mielestäni ihan hintansa väärti.

Jäin odottamaan vanhempia innolla. Tutkin tietenkin koko huoneiston, tutkin television tarjonnan; 99 kanavaa, sekä katsoin laatikot läpi. Yhdestä vetolaatikosta löysin suuren Keltaisten Sivujen tapaisen puhelinluettelon sekä raamatun. Odotin varmaankin muutaman tunnin tietämättä miten päin olisin. Olin kovin innoissani siitä, että näkisin pitkän ajan jälkeen tuttuja kasvoja, joiden kanssa voisin jutella suomea ihan livenä. Lopulta he saapuivat ja puheesta ei tullut loppua millään.

Washington D.C. oli mielestäni kovin klassinen kaupunki ja sopii mielestäni hyvin maan pääkaupungiksi. Kaupungin keskustassa on Washington Mall, jonka läheisyyteen on keskitetty kaikki perusnähtävyydet, joten kulttuurimatka on helposti toteutettu. Alue on suorakaiteen muotoinen ja sen keskellä on nurmitettu keskusalue kävelyteineen. Koko alue alkaa Lincolnin muistomerkillä, jota seuraavat mm. toisen maailmansodan muistomerkki, Washington Monument (se korkea kynän näköinen rakennelma), monet museot sekä viimeisenä Capitol Hillin mahtava valkoinen kupolikattoinen rakennus, joka on osa maan hallintorakennuksia. Puolivälissä koko puistokompleksia on Valkoinen talo, jonka edustalla on joulunaikaan presidenttiparin valitsema valtava joulukuusi, jota ympäröi jokaiselle osavaltiolle pystytetyt pienemmät joulukuuset omanlaisine koristeineen.

Museot ovat Washingtonissa ilmaisia, joten rahaa ei oikeasti kulu kaupungissa nähtävyyksien katseluun. Museot ovat muutenkin todella kivoja. Me kävimme Amerikan historian museossa (Museum of American History), Luonnontieteellisessä museossa (Museum of Natural Science), Ilma- ja avaruusmuseossa (Air and Space Museum) sekä Madam Toussoun vahakabinetissa, joka oli maksullinen. Kävimme myös katsomassa Virginian osavaltion puolella olevaa Arlingtonin sotilashautausmaata (Arlington National Cementary), jossa J.F. Kennedyn kunniaksi sytytetty ikuinen liekki palaa. Samalla reissulla kävimme myös katsomassa valtavaa viisikulmaista Pentagonin puolustusvoimien rakennusta. Heti metrosta noustessamme meitä oli vastassa aseella varustettu poliisi, joka ohjasi meidät Pentagon Memorialille, joka perustettiin syyskuun 9. terrori-iskussa kuolleiden muistoksi. Jokaiselle 180 Pentagonin iskussa kuolleelle oli asetettu muistomerkki, jossa luki poismenneen nimi. Itse rakennusta ei saanut kuvata, mikä oli mielestäni hieman outoa, koska rakennus ei ollut mitenkään kummoinen. Jos Pentagoniin olisi halunnut mennä kiertelemään sisälle, olisi pitänyt olla joku ennalta anottu lupa, joten emme päässeet sisälle.  

Iso Omena - New York

Uudenvuoden aattona lähdin superaikaisin D.C.:n hotellilta kohti juna-asemaa, jossa hyppäsin junaan ja matkustin noin kolme ja puoli tuntia New Yorkiin. Suurimman osan matkasta nukuin, mutta heräsin jostain syystä aamuseitsemän aikaan ja sain ihailla todella kaunista auringonnousua merelle (uskon viereisen vesistön olleen Atlantti). Ennen Manhattania näin NYKin lähiöasutusta, joka tosiaan oli hieman pelottavan näköistä. Päästyäni perille Penn Stationille lähdin kävelemään painava rinkka selässäni kohti Heini-serkkuni hotellia, joka oli jossain 20 korttelia pohjoisempana. Olisi ollut ehkä järkevää ottaa metro, mutta en tiennyt siinä vaiheessa metrosysteemistä hölkäsen pöläystä. Hotellilla sain syödä kunnon aamiaisen bageleineen ja tuoreine hedelmineen. Aamiaisen jälkeen lähdin serkkuni ja hänen poikaystävänsä kanssa kiertämään Pikku-Italiaa ja Chinatownia, jotka olivat kovin idyllisiä. Pidin kovasti rakennustyylin kontrastista, jonka huomasi kun vertaili rakennuksia muuhun New Yorkiin. Tunnelma oli myös erilainen kyseisissä kaupunginosissa.

Pikaisen tapaamisen jälkeen lähdin metsästämään korealaista vaihtarikaveriani Jayta Manhattanin ruuhkasta. Tarkoituksena oli matkustaa John F. Kennedyn lentokentälle Harrietia vastaan. Päädyimme loppujen lopuksi kentälle tosin aika lailla aikataulusta myöhässä, koska junat olivat hieman epäselviä merkinnöissään. Onneksi Harriet ei ollut syönyt kaikkia tuliaiskarkkeja. Manhattanille saavuttuamme etsimme hostellin, jonne veimme tavaramme. Tämä hostelli ei osoittautunut ollenkaan kaikkien arvosteluiden arvoiseksi tai hintansa värtiksi. Hostelli oli idyllinen omalla tavallaan, mutta vessoista tai kylpyhuoneista ei pidetty kunnolla huolta eikä huoneisiin saanut viedä ollenkaan ruokaa. Lisäksi aamulla joskus klo 5-6 aikaan lämminvesiputket alkoivat paukkua ja huoneilma oli todella tunkkainen, joten nukkuminen oli kovin vaikeaa. Huonetovereina meillä oli kaksi ranskalaista, yksi sveitsiläinen ja yksi chileläinen tyttö.

Uudenvuoden aatto meni kaupunkia ihmetellessä. Kaikkialla näkyi vain valtavia pilvenpiirtäjiä, järettömän kokoisia mainostauluja ja kiireisiä ihmisiä. Emme päässeet Times Squarelle ollenkaan, koska alue suljettiin jo iltapäivällä, mutta Jay ajoi autollaan New Jerseyn rannalle, josta ihailimme Manhattanin siluettia. Ei mitenkään huono tapa viettää vuoden vaihtumista. Seuraavana päivänä päätimme olla kunnon turisteja ja lähteä katsomaan Vapaudenpatsasta sekä kierrellä Manhattanin eteläkärjessä. Vapaudenpatsas oli mielestäni kaunis ja suhteellisen iso. Maihin palattuamme lähdimme kävelemään kohti WTC:n tornien muistopaikkaa, Ground Zeroa, joka todellakin oli ground zero. Luulin, että paikalla olisi ollut jo jotain, mutta vielä 9 vuoden kuluttua terrori-iskusta paikka oli täysin työmaata. Illalla kävimme Rockefeller Centerin katolla ihastelemassa öistä Manhattania, mikä oli kyllä ihan kivan näköinen. Yritimme saada muita turisteja ottamaan meille yhden valokuvan maisemasta ja meistä yhdessä, mutta vasta kolmannella kerralla onnistuimme saamaan tyydyttävän kuvan. Syynä taisi olla se, että kuvaajalla itsellään oli suhteellisen ammattimaiset kuvausvälineet. Hihi.

Seuraavana päivänä kävimme katsomassa hieman keskuspuistoa ja vaihdoimme hostellia lähemmäksi Times Squarea. Illalla kiertelimmekin Times Squarella ja kävimme ostoksilla ihmisvilinässä. Tapasimme myös yliopistokaverini Hannan, joka viettää tämän kevään Louisianassa vaihto-opiskelijana. Seuraavana päivänä olivat vuorossa Brooklynin silta Manhattanin eteläkärjessä sekä Wall Streetin pörssikatu. Olin hieman pettynyt Wall Streetiin, sillä se ei ollut ollenkaan niin kiireisen näköinen kuin mitä kuvittelin. Lopun päivää kävelimmekin takaisin hostellille pitkin Broadwayta, joka on yksi pääostoskaduista. Illalla yritimme käydä ihastelemassa julkista kirjastoa, mutta se meni kiinni niin aikaisin, ettemme enää päässeet sisään. Päätimme sitten pyöriä viimeisen iltamme Times Squarella Jayn kanssa.

Toronto

Aamulla lähdimme taas aikaisin matkaan. Otimme hostellilta lentokenttäkuljetuksen, koska emme luottaneet metrosysteemiin ja aikatauluihin, joita ei nähnyt mistään. Lentokentällä olimme muutaman tunnin etuajassa ja loppujen lopuksi lentommekin oli myöhässä. Lento meni kuitenkin hyvin Torontoon ja löysimme hostellimme suhteellisen helposti, kun lentokentällä vapaaehtoisena työskentelevä vanhempi rouva opasti meitä. Pääsimme koko matkan bussilla ja metrolla, mikä oli oikein hyvä juttu ainakin lompakon mielestä. Hostelli osoittautui muutenkin todella kivaksi ja saimmekin hostellissa työskentelevistä ihmisistä kavereita. Illalla meillä alkoi olla jo hieman nälkä, joten lähdimme kiertelemään Toronton kaupunkia ja ihmetykseksemme huomasimme, että kaikki paikat menivät kiinni kovin aikaisin. Löysimme kuitenkin aasialaisen ruokapaikan. Ruokailun jälkeen kävelimme viereiseen kortteliin, jossa kävimme maailman korkeimman ilman tukea seisovan ihmisen tekemän tornin näköalatasanteella. Nykyisin torni ei taida enää olla korkein, mutta aikanaan vuonna 1976 se oli. Näkymä oli hieman samanlainen kuin New Yorkissa, mutta korkeita rakennuksia ei ollut yhtä paljon.

Aamulla lähdimme Harrietin kanssa bussiajelulle kohti Niagaran putouksia, mitä olin odottanut koko joululoman ajan. Bussimatkan ensimmäinen pysäkki oli itse putoukset, jotka olivat hieno näkymä. Otin varmaan enemmän kuvia itse putouksista kuin New Yorkista. Haha. Muutaman tunnin ihastelun jälkeen matkasimme bussilla putousten alkukohtaan, joka oli yli kilometrin alajuoksulle päin. Samalla reissulla opin, että Amerikan mantereella liikenneympyrät ovat suhteellisen harvinaisia. Kuljettajamme ajoi matkustajien mieliksi koko ympyrän kerran läpi, mikä oli hauskaa, vaikkakin minibussi oli melkein täynnä eurooppalaisia. Ohitimme myös Kanadan pienimmän kirkon, johon mahtuu sisälle vain kuusi ihmistä, sekä näimme kun jotain rakennusta siirrettiin kokonaisena auton peräkärryllä. Matka huipentui 12 ampiaisen viinikojuun, jossa saimme maistaa punaviiniä, valkoviiniä sekä jääviiniä, joka tehdään kolme päivää jäässä olleista viinirypäleistä. Kaikki tämän paikan viinit ovat kotimaisista marjoista tehty, mikä oli mielestäni hieman hassua, koska en ollut ajatellut, että Kanadassa olisi paljon viiniteollisuutta. Onhan maa kuitenkin samoilla leveysasteilla Suomen kanssa. Viinimarjapeltoja näkyi kuitenkin toinen toisensa perässä tien varrella.

Ottawa

Seuraavana päivänä lähdimme taas lentokentälle ja kohti Ottawaa, Kanadan pääkaupunkia. Lento meni hyvin ja hostelli osoittautui parhaimmaksi koko reissun aikana. Se oli kokonainen kolmikerroksinen puutalo. Majoittautumisen jälkeen olimme kovin nälkäisiä, joten lähdimme metsästämään kuuluisia majavanhäntiä. Meitä hieman nolotti, kun tajusimme, ettemme saakaan proteiinipitoista majavanlihaa vaan kovin sokerisen ja siirappisen makean leivonnaisen. Hyvää se kyllä oli. :D Loppupäivän seikkailimme Ottawan parlamenttitalossa, koska osallistuimme ilmaiseen kiertokävelyyn rakennuksen sisällä. Parlamenttitalo näytti kuin Lontoon parlamenttirakennukselta pienoiskoossa. Koko rakennus paloi joskus 1800-luvulla ja vain puinen, todella kaunis, pyöreä kirjasto säilyi rautaporttien ansiosta. Samalla reissulla kävelimme myös johonkin matkamuistomyymälään, jossa myytiin ihan aitoja intiaanijuttuja. Kokeilin päähäni intiaani-päähinettä, joka osoittautuikin 150 dollarin arvoiseksi käsin tehdyksi asusteeksi.

Seuraavana aamuna lähdimme lumimyräkässä Ottawan luonnontieteelliseen museoon, joka muistutti paljon Washingtonin luonnontieteellistä museota. Paikka oli vain hieman pienempi. Söimme itse tehtyä tomaattikastiketta ja makaronia sekä pannukakkuja, minkä jälkeen tajusimme, että lauantain luistelureissu Rideaun kanaalissa ei ollut mahdollinen huonon jäätilanteen vuoksi. Pettyneinä päädyimme kävelemään ostoskeskukseen, jossa onnistuimme eksymään joka ikinen kerta. Lauantaina, viimeisenä päivänämme Ottawassa, päätimme lähteä käymään taidemuseossa, jonka jälkeen kävelimme Quebecin provinssin puolelle. Museo oli ihan kiva, mutta en löytänyt kaikkia haluamiani tauluja. Suoritin vuosi sitten Kanadan taide-kurssin Helsingin yliopistossa ja toivoin näkeväni kurssilla esiteltyjä tauluja museossa, mutta toisin kävi. Kaiken kaikkiaan Ottawa oli kovin idyllinen. Rakennukset olivat värikkäitä ja maisemat ihastuttavia. Voisin kuitenkin suositella kaupunkia ehkäpä enemmänkin kesävierailulle. Omalla matkallani lunta tuli ehkä turhankin paljon ja lämpötila oli muutenkin kovin alhainen.

Toronto jälleen kerran

Lentomatka meni taasen mukavasti, ja Toronto tuntuikin jo todella tutulta sinne palatessa. Yövyimme samassa hostellissa, mikä oli mukavaa. Aamulla päätimme taas lähteä aikaisin liikkeelle, sillä vuorossa oli jääkiekkomuseo, jossa oli paljon tavaraa ja infoa suomalaisista pelaajista. Ainakin Selänne, molemmat Koivut ja Ruudut mainittiin sekä Jutila ja Kurri. Varmastikin muitakin oli, mutta en muista keitä. Museon jälkeen halusimme tehdä vielä jotain, joten lähdimme kävelemään toiseen päähän koko kaupunkia, kohti Casa Lomaa, suurta linnaa. Kävelyyn meni odotettua kauemmin, mutta määränpää olikin sitten hieno. Koko linna oli alun perin jonkun miljonäärin asuintalo, muistaakseni 35 miljoonan dollarin arvoinen. Sen rakentamiseenkin oli kulunut kymmenisen vuotta.  Nykyisin linna toimii museona. Näkymä kukkulalta kantakaupunkiin oli hieno ja kruunasi kyllä matkan varsinkin kun saimme ihastella auringonlaskua.

Seuraavana aamuna paluu todellisuuteen koitti jälleen kerran. Matkasimme Toronton lentokentälle, jossa odotimme lentoamme takaisin New Yorkiin. Lento sujui hyvin lukuun ottamatta minun pientä toilailua tullissa. Taisin aiheuttaa Harrietille pienen sydänkohtauksen alun… J.F.K.:n kentällä odottelimme muutaman tunnin minun lentoani ja sitten tiemme taas erosivat muutamaksi kuukaudeksi. Me molemmat pääsimme turvallisesti takaisin kotiin, vaikkakin Haban rinkka hukkui jonnekin omille teilleen muutamaksi päiväksi.